Rikkomatonta hiljaisuutta, uneliaisuutta
ennen kello kuutta. Ilta se varjot luo ikkunaan,
pimeys hiljaisuutta kasvattaa.
Minä valmis olen jo luopumaan,
ei mitään, ei ketään, jota kaipaus sylissäni
kannattaa.
Minulla on sielussani reikä, josta pois
kaikki onni pääsee karkaamaan.
Sydämeni palaa viimeisellä liekillä,
sitä käryä ei haistaa kukaan voi.
Enää ei banjo käsissäni soi,
kukaan ei enää kaipaa minua ,
miksi minä kaipaan sinua kuitenkin.
Liian paljon surua, ja liian myöhään.
Varjot sisälläni valtaavat kaiken,
tunnen melankolian syksysään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti