Kyyneleet kuin hyökyaallot silmistäni,
alas poskilleni valuu taas.
Lokakuu se huomenna, jo lohduttaa.
Saapuvat taas sateet, peittävät jäljet kyynelten.
Minä olen tässä nyt, kuin haavanlehti värisen,
ja voimakkaasti palelen. Ne ovat nämä sanat,
jotka huuliltani valuvat, ja aika ylös mantraa
kirjoittaa. Niin kauan kunnes saapuu aika,
jolloin voin kaikesta irti päästää, luovuttaa.
Aikaa on, syksy maailman hämäryyteen kietoo taas.
Nousen ylös lailla viulunjousen, sisälläni
sielu melankolista bluesia soi.
Luonto lahjojaan tuhlaa, syksy odottaa ruskajuhlaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti