Elämän
mittainen matka,
rakkaus
raippana piiskaa selkää.
Se ei
täysillä voi elää, joka elämää
liikaa
pelkää.
Yksinäisyyttä
kuin lapsivettä
ympärilläni,
sekä avaruudensuurisyli.
Se kantaa
minua unelmieni yli.
Kristallinkirkasta
tai heikkoa voimaa,
sieluni
pintaan ankkuroimaa.
Talvista
pimeää, keväinen kirkashanki.
Olen
elämänmittaisten tunteideni vanki.
Vaniljantuoksua,
tai niittyvillan
kesäyönkastetta,
usvaa yön.
Teen
runojenluojana rakkaimmantyön.
Tämä matka
kehdosta hautaan,
lyö
joskus nauloja lautaan.
Kehittää
draamoja jatkuvaan,
elämänrattaaseen
ruostuvaan.
Vieläkö
virtaa suonissani lämpö,
sekä
tuska. Sieluni suitsuttaa pelastusta.
Olen
matkalla virralle viimeisen
lautturinmatkaan,
sinne ei
pääse
mukaani saattajatkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti