Missä lentää satakieli

Hän mies kuin paholainen katsoi minua,

kuin halpaa makkaraa sai sisälläni epätoivonkellot soimaan.

Niin kuin energiasyöppö nälissään,

hän imi sielustani iloa, ja valovoimaa.

Surmasi sisältäni sen, äänen satakielen viimeisen.

On vain tämä hetki tässä, ja nyt sateenkaari

taivaaltani on pois hävinnyt. Jo sulkeutuivat

verhot kauneimmanparatiisin, Eeva elämänpuusta

omenan anasti. Käärme korvaansa, kun sanojaan

kuiskasi. Aatami aittapoluilla siemensi

salaista elämää. Suo kuokkansa, ja Jussinsa sai.

Syntyivät katajaisen kansankorpisoturit,

veli veljeään vastaan taisteli. Pontikkaa Ryysyrannan

Jooseppi keitti, ja maisteli. Oi suloinen Suomenmaa,

ei vettä rantaa rakkaampaa. Missä on oksa sen

viimeisen kummajaisen, missä laulaa maailman

kaunein ääni, missä lentää satakieli ylläpääni?