Aikaisin aamuna
helmikuun
minä runon
kirjoitan.
Tunnen sisälläni
kasvavan
pienen siemen
melankolian.
Ukraina kivenä
sielussani
painaa, sota sen,
liian
moni on pian vainaa.
Viimeksi sinut kun
näin,
olit surullinen, ja
liian
vanhalta näytit
nuori ystäväni.
Kerroit miltä
tuntuu olla
vanki pommi suojien.
Sinä jostain
minulle
vielä pystyit
kirjoittamaan
kirjeen surullisen.
Minä sisälläni
tunnen
sodan tuskan, se
sieluani
mustaa. Liian
nokinen
on maailma jälkeen
pommituksen.
Veli voitko minulle
kertoa miltä se
tuntuu,
kun surmaa toisen
ihmisen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti