Hetken hurmaa,
ja liian pian aika
sen hohdon surmaa.
Joku runohaasteella
heittää
kirjailijan
kiihkeisiin
riimeihin
tarttumaan.
Tämä on minun
elämää, en
ymmärrystä
pimeistä nurkista
koskaan nää.
Ei kukaan voi
käsittää,
kuinka yksinäisyys
kiertää ympärillä
kehää.
Ainoa taito minkä
olen saanut
jatkuvasti
luonani pitää.
Se on taito herätä
samanlaiseen aamuun,
missä riutuneet
riimiit
alkavat kehää
kiertämään.
Unelmaa, ehkä vielä
jaksan sitä hetken
pyörittää.
Puolivillaisia
lauseita, laitan
lautturin
matkaan. Niistä
elämään
ei ehkä jää
ainoatkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti