Yössä yksin kuljen
ainoastaan tähtien
hellyys hiuksillani.
Tunnen kaiken
kylmyyden
kuinka tanssi
rakkaus,
sekä lämpö pois
jälkeen kyynelten.
Sisälläni asuu
autius
yksinäisen ihmisen.
Sydänlihasta
kolkosti
kouristaa.
Sydämeni ei tiedä
kuinka kivuttomana
olla osaa.
Äärirajoille
kiristettyä
jaksamista,
turtaaoloa
jatkuvasti toistuvaa
samaa huomista.
Silti minä jatkan
tätä luomista,
vedän perässäni
kevyin askelin
oman kivirekeni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti