Lama

Äänekäs sanaratas kirskuu.
Öljyämistä vailla
jäsenet sen, minäkin
olen kuivunut lähde
jälkeen kyynelten.

Hiljaista rauhaa,
maa vaikenee, ja on hiljaa.
Maa äidin tyttären hiukset,
lainehtivaa keltaista
elovena viljaa.
Tulva taikka halla,
se voi vaania kaikkialla.
Voi vuoret, vilja kato,
Eu, sekä Nato.

Venäjän pakotteet,
juustot, maidot,
ne eivät tarpeeksi
kaupaksi mee.
No minkäs sille teet?

Suomi laman kourissa,
puristuu ruosteisten
rattaiden alle.
Minä runoja kirjoitan,
blogista lentävät
sanani monin kielin maailmalle.