Laulujen laivat
aina kohti valkeaa
rantaa, liukuvat.
Nämä mieli kuvat
ajattelemaan
haavemaan silmin
ihmiset saavat.
Tarinoissa pyörivät
aina samat
peruskaavat.
Suolaa arpiin
hierotaan,
ja avataan arkiset
haavat.
Tähtiin lennetään,
ja utopiaan mennään.
Kekäleeseen
puhallan,
ehkä sytytän
sen liekkiin
hehkuvaan.
Terveiset sinne,
jonnekin minne
en silmilläni nää.
Yhtä suurta ikävää,
kaihon tunne
sisälläni
sisältää.
Kantavin runo ratsun
siivin, minä
maailman
laidalle ilmassa
korkealla hiivin.
Tapaan siellä
lentävän
pellen, ja apinan,
sen kuoleman
posetiivarin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti