Vaikka kuinka liikaa
koski,
ei kyynelistä
kastunut poski.
En muuttunut
kurnuttavaksi
rupisammakoksi.
Aikaa on levätä,
ei siitä
pysähdy allani maa.
Huomenna on
maaliskuu,
veretön mollotava
kylmä kuu
pian taivaan kaaren
päälle
jostain korkeudesta
laskeutuu.
Sisälläni
suomen kieli soi,
vaikka kipu jäsenet
vuoteen pohjalle
ankkuroi.
Unohdan istumisen
taidon,
selällään, ja
seisoen
kyllä hetken tämä
elämän kaari
eteenpäin käydä
voi.
Ei minun aivosoluja
liikkumattomaksi
panacodikaan saa,
ne päässäni
vilkkaasti rummuttaa,
ja paikasta toiseen
soinnut vaeltaa.
Aamun koi, joko se
kupista
salaa kaikki kahvini joi?
Utuisia unia,
horroksen aiheuttamia
mieli kuvia. Niitä
riittää aivoista
ulos, tekstit
jälleen pursuaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti