Ne satiiniset yöt,
sidoin muiston
silkkinauhoin
kiinni kirjoihin,
ja kansiin.
Ne yöt ovat
menneisyyden,
ja rakkauden.
Ne haudattiin
raunioihin
eilisen. Nyt
katson kaipuun
peiliin, on aika
pimentänyt
kiillon sen.
Nyt on aika
huomisen,
aika uuden
luomisen.
Yön tumma sametti,
taivaalle hiljaa
laskeutuu.
Sen tähdillä
koristaa
saa äiti maa,
hetkeksi
hän taivaalla
ratsastaa.
Sitten aika on
palata
maanpiiriin
armoton.
Nyt kutsuu
menninkäisiä aamu
luoliinsa
nukkumaan,
ne etsivät
kauniita uniaan.
Pianoni silloin
kaipausta soi,
nyt on aamu, ja
saapuu
viimein päivä, ja
kaikki sen työ..
Nyt musiikin
alttarilla
sydämeni laulaa,
aariaa rakkauden.
Jo hiuksilleni
laskeutuu aamu,
taivaalla sammuu Otavan,
sekä Orionin
tähtivyö.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti