Patoutunut kaipuu,
se sikiöasentoon
öisin kippuralle taipuu.
Ennenkin olen ollut
yksinäinen ihminen.
Olen täällä eksyksissä,
viidakossa virtuaaliviidakoiden.
Niin paljon minulle annettiin,
hetken pitää sain kaiken,
sen jälkeen tuli luopumisentuska,
aika kyynelten.
Edessä koittaa vielä sekin päivä,
jolloin klovni heittää veivin.
Nyt aikaa vasten taistelen,
että näen aikuiseksi kasvavan
oman kuopuksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti