Meri rantaapäin
iskee
aallonharjan
ilkkuen.
Niin tuulet
pieksävät
kasvoilemme uurteet.
Minä tiedä en
miksi
epäilen, että
voitko
minua rakastaa.
Öisin pimeyden
keskellä katson
jokaista tähden
sakaraa.
Muistelen
kesänlämpöä,
ja sitä
lakanan verhoamaa
miehen pakaraa.
Niin liian ankaraa
voi olla elo
ihmisen.
Vuoroliikettä
aaltojen,
keinuen kehdossa
äitimaan tuulisen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti