Ikä ,vuoteni toiseksi vaihtui yön
myötä.
Tanssivat uudestaan sanani , tehden
työtä.
ISIKSEN varjot vaanivat kaikkialla,
eivät koskaan ne sotaleirit nuku ilman
vartiota
taivasalla. Pahuus, ja vaara ovat
ansana
nuorella seikkailijalla.
Äitimaa risoin helmoin väsyneenä
pakolaisleiriin hetkeksi istahtaa.
Ajattelee missä on lasteni rauhaisa
maa,
missä ei ole vain raunioina jokaisen
koti?
Kai jossain aavikolla karavaanit
rauhassa
keidasta kohti vielä vaeltaa?
Mikä on meidän matkamme pää,
onko kohta autiona , raunioina
maapallomme tää?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti