Terävä mielipide
leikkaa
ummehtunutta ilmaa
palasiin.
Me pilkutkin
uudestaan viilattiin,
sitten saapui se
joka sanoi
ole hyvä, ja mykkää
kuuntele.
Kotimaatasi
saastunutta
Mekkaan päin
suutele.
Kohta meri on
erämaa, jossa
karavaanit keidasta
kohti vaeltaa.
Me viimein päästiin
lappiin asti,
taikka emme,
matkanpäähän
loppuu askeleemme.
Kiire joskus loppua
voi,
kun kartaaniakseli
salamoi.
Laitan silmilleni
siteen,
etten sitä nää,
joka silmissäni
aiheuttaa rähmää
riippuvaa.
Minä uupuneena tätä
ilmaa
hengitän, ja
runoratsun
matkan pysähtyessä
kengitän.
Niin tai näin, nyt
seisoo aika,
ja matka jatku ei.
Missä on
Lauri Viita missä
kesäpellon timotei?
Anna minun olla se,
tyyni
lämmin päivä eikä
kiire minnekään.
Joskus jälleen
saapuu hetki se,
kun aika alkaa
vauhdilla virtaamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti