Liian leveä on maailman
kutsuva tie, ja uteliasta
matkamiestä se joka paikkaan vie.
Unettomuus saartaa sen
ihmeitä tutkivan ihmisen.
Loputon yksinäisyys
naulat kämmenten läpi lyö,
ei löydä sopivaa paikkaa
levähtää oli päivä taikka yö.
Liian monta asiaa kuiskaa
avaruus, ja revon tulien
tanssia katsomaan kutsuu
moni tilaisuus. Uni pois
katoaa se kuin vankila on
liian monta tarinaa kertoo
yön sydän levoton.
Oi kiire, kiire kirjoita
kuinka loistaa kuu, ja
tähdet tanssii masurkkaa
ennen kuin pimeään
levollinen rauha laskeutuu.
Niin liikaa aina valvoo
hän joka sai seurakseen
vain loputtoman yksinäisyyden,
sen ainoan ystävän,
En lepoa, rauhaa hän saa
ei paikkaa nukahtaa,
kunnes ikiuneen kutsuu
häntä äiti maa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti