Kaunista lyriikkaa kuin
Raumalaista pitsiä
se ei ole mitään halpaa
kitsiä. Ei kulunutta
klisesoppaa eikä arkista
artisokkaa. Tuokaa
minulle sielun valoa,
teatterilavojen diivojen
tunteen paloa. Mainen
paine on enempi kuin
jaksaa kantaa hennon
naisen kapeat olkapäät.
Pääni laitan vadille
se olkoon lunnaat
jotka sinulle ojennan.
On aika korjata kauan
sitten särkynyt, minä
tulin ja liimaan sirpaleet
ruukun kokoan pala
palalta. Kohta on puoli
täysi se , maljan kanssasi
juon , ja kerron kuinka
paljon minulle merkitset.
Et herkisty enää mistään
aivan liian monta kertaa
naisen kuin kyyn kieli
satuttavasti sydämeesi
pistää. Olet ystävä, ja
rakastettu, sielun kumppani
minulle kautta aikain
alusta loppuun asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti