Ihmisyyden
syvä upottava kaivo
rakkaus
sekä raivo
liian
usein myös joku taliaivo
illan
tullen minä uneen liukenen
aamun
tullen utopiaan maailman
pahuutta
pakenen.
Miten
kasvatetaan se versoja luova sydänpuu,
joka
yhteiseen tahtiin kasvaa kahden aikuisen.
Kasvattaa
samaa hedelmää rakkauden.
Tahtoisin
saada haavoitetun karhun voimat,
tuntea
tunnetta kasvavaa, nähdä
pimeyden
keskellä kirkasta valoa.
Eivät
notku leivästä pöydät,
hieman muruja niiden alta löydät.
Ajat
ahtaammaksi käyvät porttien
sisäänkulut
kapeammaksi kutistuvat.
Missä
viipyy vauraus, hartioilta
hallan
paneman talollisen emännän ?
Tänään
minä ymmärrän elämästä
enenmmän
kuin eilen, mutta en
koskaa
tajua siitä mitä täytyy ymmärtää.
Ei
vanhenevaa naista pane muut kuin
halla, hän kaivaten itkee sulhoaan
katse
viipyen pirtin ikkunalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti