Koivikko metsä itkee
putoavia lehtiä
talveen syliin on
luonnon matkattava taas.
Villinä oravat vilistävät siellä,
ja täällä kokoavat talvi varastoja.
Ihmisen ruumista polttaa
jäätävän tuulen raaka syleily.
Yhteinen on meillä matka ,
yhteinen aamu lokakuun
loppua kohti viikate nainen
joissain manalan majoilla
ratsastaa. Pakkanen kuuran
värillä on maalannut aamun
hämärän maan. Tänä aamuna
melankolia kruunaa
kirjailijan kummallisen pään.
Ikävä naulitsee sieluni
ilon johonkin melankolian
Golgatan ristipuuhun kiinni,
enkä löydä nyt tietä kiinni
kauniisiin unelmiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti