Onnellinen hetki, se
tuokio,
kun unohdan maailman
vihan, ja pahuuden.
Rakkaus puhkeaa
kukkaan
slummi korttelin
asfaltin
raosta. Se on vahva
vie
väkisin, oman
paikkansa,
taistelee kaiken
keskeltä.
Minulle on annettu
humanistin
avoin mieli,
filosofien tutkiva kieli.
Vapaus lentää
kahleiden rajoissa.
Näillä
maailman toreilla
voi elää,
hengittää
silloin kun aika
antaa
armonsa , lempeän
tuulen
puhaltaa autiomaan
yli.
Niin minulla on
syli,
kohtu, jossa
kasvatin elämää.
Synnytin myös kuollutta
elämää, enkelin siipien
kahinaa.
Jatkoin uusien
suku polvien
ketjuun oman
lenkkini.
Viimeinen toiveeni
olkoon
nähdä seuraava
sukupolvi,
lapsen lapsia
leikkimässä
äiti maan
maaperällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti