Kuluneita fraaseja,
raiskattuja sanoja,
unohduksen ummehtunut
kaivo. Sydämestä lähtevä
räjähtävä raivo.
Hetket kauniit, tunnelmat
auliit, rakentavat muurin
minun sieluni ympärille.
Sydämeni talo, se on
lahoavaa puuta, tuijotan
vain öisin yksin kuuta.
Vuosi 2015 se pitkään
kylmästä kesästä muistetaan.
Runoilija hetken hengittää
tahtiin onnellisten.
Hetkittäin ajaudun
hektisiin hetkiin tiellä kohtalon.
Tuuliajolla liian monta
ihmistä täällä on ilman
ankkuria ; maailman tuulissa
he seilaavat horisonttiin kadoten.
Minä olen löytänyt tien itseeni
, mutta löydä en
viereeni ketään
maailman tuuliin kadonnutta.
Nyt aloitan taas tänään
täällä aamua uutta,
on vain tämä hetki
en kaipaa huomispäivää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti