Minulla on tuhansia sanoja,
joita tässä loputtomassa tuulimyllyni rattaissa
saan kai ikuisesti pyörittää.
Luet minun sieluani,
vaikket itse sitä vielä käsitä.
Niin nämä päivämme ohi virtaavat,
lipuvat pois elämme käsistä.
Sinä luulet että minusta vielä kuulet,
olen vain välillä liian väsynyt.
Liian väsynyt rakkaalle
ihmiselleni soittaamaan.
Samoja kaavoja yhdessä käytetään,
samoja haavoja, arpia aristavia peitellään.
Sanoja-aitoja ne polttavat huulillani.
Kaunotar, ja hirviö, siinä pyörivä
bumerangi ilmassa kesäisessä.
Vuosi vuoden jälkeen sinua rakastan,
ei sitä voi kätkeä, pois piilottaa.
Niin karua, julmaa on tämä tunteidenmaa.
Ilmasta kiinni otan tunteiden perhosen.
Niin kaunista katseltavaa oli lento sen.
Lasiseen vankilaan tunteeni perhonen
taas vangitaan. Se tunne on kuin
bumerangi kohta karkaa taas lentämään.
@ tanninen satu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti