Tule luokseni

Tämä hetki on täydellinen,

niin arvaamaton on

ihmismielenlento.

Täytyy minun irti päästää nyt,

tämä eilistenmuistojenleija.

Se taivaana korkealle lentää,

vapaana kauniisti liikkuu, heijaa.

Liian vaarallista on jäädä

roikkumaan eiliseen.

Pahinta kesäöissä on valkea valo,

se pilaa minun uneni.

Minä rakastan talvea, olen talvenlapsi,

missä on minun lumeni?

Rinnalleni tahtoisin sen arjen sankarin,

jolla on vetävä karisma, vetovoima ankarin.

Tule jo, ennen kuin kesä on,

sillä sisälläni talvi tahtoo taas

minut yksinäisyyteen nukuttaa.

Minun sieluni on sanoista rakennettu,

sisälläni pauhaa se loputon sanojenkoski.

Tule luokseni jo ennen kuin hukun

sanojeni tulvaan. Aivoni ovat ikuisien

sanojen vankilassa, kirjoitan niin kauan

kun elossa olen. Kirjoitan ulos kaiken,

rakkauden, kuinka tunnen pelon.

Jossain huutavat kirjoittamattomat sanat,

auta meidät runoon lohduttavaan.

Silloin kun riisumme kaiken turhan rihkaman

päältämme, niin voimme tuntea kuinka

rakkautta hehkuu kesäinen kotimaa.