Keskikesän valoisimmassa yössä

Meitä on ollut aina,
tietäjiä, sekä sadunkertojia.
Meidät huomataan aina

silloin, kun aika on kypsä.

Jossain odottavat janoiset sielut

kaipaavat virvoittavaa sielunruokaa.

Keskikesän valoisimmassa yössä,

siinä kehrää magiantaitoinen viekas lukki.

Kehrää taikaverkkoa saalistamaan

pieniä hentoja keijukaisia.
Sisälläni kasvavat tarinat,

maanaikojen alusta.

Siitä, kun Suomenmaa nousi

merestä. Silloin elivät satujenhahmot

täydellä terällään. Haltiat hallitsivat,

peikot pelottelivat, ja metsät olivat

elämää täynnä.

Maahiset mahtailivat, vallasta

taistelivat valon, sekä pimeydenkansa.

Silloin synnyimme runojenlaulajat,

tarinankertojat.

Olimme paikalla, kun savupirteissä

ihmiset taistelivat elannostansa.

Niin kuluivat kauniit kesäyöt

vuosisatojen halki.
Tarinat jatkoivat suusta suuhun kulkuaan.

Kunnes osa niistä ylös kerättiin,

liitettiin Kalevalaan.

@ tanninen satu