Yksinäisyyden luotsi,
luotsaa laivan satamaan.
Ei sitä karia, luotoa,
joka kohtaa maan.
Laulut kaduille
syksyille sävellän
ne maailman tuuliin
lähetän.
Sielussani meren
myrskyluodot soivat,
sinfoniaa kadonneen
rakkauden.
Mistä löytäisin sen
purjelaivani viimeisen,
jonka purjeisiin tarttuu
myötätuulet suuren rakkauden.
Minä piileksin, olen kadoksissa
itseltänikin. Jossain piilossa
on kadotettu ihmisyys.
Nyt syysmyrskyt lyövät
vaahtopäisinä rantakallioon.
Samoin sisälläni myrskyää.
Sieluni huutaa kaipausta,
tietä toiseen ihmiseen.
Olen lähellä sinua,
mutta liian kaukana
siihen, että minut huomaisit.
Kuortani katselet silmäsi kuolaten,
mutta missä on ne suolat rakkauden?
Ne tosiimme hieroisimme
yhteiseen kiihkoon langeten.
@ tanninen satu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti