Kesän tanssiessa hiljalleen, kohti Juhannusta
matkani eteenpäin käy kulkemaan.
Me kietoidumme toisiimme, kun
usva yön aamuyön tanssiin käy viimeinkin.
Ihmisuhrit esiin kaivoimme,
ystävyys se sinetillä vahvistettiin.
Rakkaus vain se on jokin kangastus,
joka yönhorisontissa asfaltista ylös
usvana nousta saa.
Sydämeni on autio kuivaerämaa,
minä tunteitani punnitsen.
Elämä sen vaaka tunteet kultaiset punnitsee.
Ne tunteet ystävyyden ovat arvokkainta kultaa.
Aika sisältäni kaiken katkeruuden,
arvokkaaksi helminauhaksi puristaa.
Minä rakkautta tunnustan välillä ihmisten.
Ystävyys se arvokkainta omaisuuttani on,
kaikki muu vaa`assani on painolastia
liian painavaa.
@ tanninen satu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti