Heitä minulle nyt se pelastusrengas
täällä syvällä kahlaan kyynelmereni
keskellä. Olen koettanut pinnalla
kellua, mutta tämä surunvirta
on liianvahva.
Minä kellun kyllä, heikosti
vedenpinta jaksaa minua kantaa.
Olen surusta poikki, kyyneleistä väsynyt.
Viikatenainen vierestäni kaataa
viljaa keskenkasvuista, ja ilosta tuulessa
keinuvaa. Kuinka voi olla
nyt niin, liianrakasta pois minulta
kokoajan riistetään.
Minä en osaa menetyksistä turtua,
en surua sisältäni voi pois sammuttaa.
Surujenkitaran ääni sisälläni soi,
se onko loppumaton?
@ tanninen satu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti