Tajunnanvirtaa pitkin
kanoottini kulkee yön
kuunvalon merkitsemää
virtaa pitkin.
Olen Pokahontas,
voimakas nainen,
samalla heikko, ja kuolevainen.
Minulla on voimaa
antaa virran viedä.
Voimaa jakaa rakkautta
rajatonta.
Nousen kanssa kuutamon,
vedenrantaa kulkemaan.
Sieluni kera kojootin,
ulvoo kuutamoon.
Sydämeni aina joutuu,
näkyväiseen kiintymään.
Kertakerran jälkeen joudun
pettymään,
olet ainut ikäväni arvoinen.
Mies kuukasvoinen,
patajätkä pariton,
missä korttipakan toinen pari on?
Olen matkalla viimeisen lautturin
matkaan, sinne myydään menolippu
ainoastaan.
Tunnemmeko mitään jälkeen
kuoleman?
Olen kasvanut kurilla,
kovilla sormilla kuritettuna,
maailman orjattarena.
Ilman rakkautta minut elämässä
jätettiin,
pimeimpiin nurkkiin piilotettiin.
Sieluni syntisenä kivitettiin.
@ tanninen satu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti