Sinä mies olet silmissäni
se nokea komea hopeapaju.
Niin olet silmissäni kasvanut
korkeaksi komeaksi.
Niin ne paksut lainehtivat
hiuksesi, niihin niin mielelläni
työntäisin sormeni.
Tunnustelisin mustaa silkkistä
tuntua paksujen tummien hiusten.
Äänesi korvissani on kaunis heleä
huilun ääni.
Rakkaus sinuun on sisälläni kuin
aurinko kesäisen sateen jälkeen.
Se kuivattaa, sekä lämmittää.
Voin sinua rakastaa halki
vuosikymmenten,
se tunne kantaa nuoruudesta
kypsään
aikaan vanhuuden.
Sinä olet hän, joka kevät
saat puroni vuolaana virtaamaan.
Tahdon kuunnella ääntäsi,
niin kauan kun kuuloni on
kunnossa.
Silti olemme ne kaksi
mandariinisorsaa
lentämässä erisuuntiin.
Maailmassa eniten pelkään sitä ,että
emme
koskaan enää tapaa SINÄ JA MINÄ.
@ tanninen satu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti