Se mykkyyden selkäranka poikki
katkesi,
aloin taas vauhdilla kirjoittamaan
runosuoni auki ratkesi.
Väljillä vesillä riimien pesillä,
istuvat ne yksinäiset
mandariinisorsat.
Pöyhistelevät höyheniään,
kevät se on aivan nurkan takana.
Joko huomenna kevät kuiskaa
korvaani villin oinaiden
raivauskutsun.
Joko puskemme sarvet yhteen,
sinä ja minä me oinaspari.
@ tanninen satu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti