Afroditenpojalle

Minä säännöllisesti meistä unta näen,

kuljen kanssasi alhaalta, päälle ylämäen.

Minä tiedän mitä on kun ajatukset

yli keittää, tai riimit jäiset hyytävät pään.

Kuinka paljon minä sinua rakastan,

ei sitä voi poistaa vuodet,

ei huuhtoa viemäriin valuneet kyyneleet.

Sinä osaat kyllä etsiä, et koskaan

löytänyt sinne kullan rakastavan viereen.

Paikalle saavut, saat aikaan hämmennystä.

Juutut aina ovenpieleen, naiset sinua tuijottamaan jäävät.

Niin kuluvat ne vuodet, niin kulkee aika eteenpäin;

häviävät ne päivät. Nuoruus, sekä rakkaus taaksesi

vain jäivät. Et sijaa rauhoittavaa löydä

mistään. Aina kevään tullen herää hän.

Poika Afroditen jatkaa rakkauden etsimistään.