Rakasmuisto

Hän mummo laulaa aina falsettiin,

nenäänsä hiukan honottaa,

sitä aina odottaen yhdessä kuunneltiin.

Me ollaan se ikuinen sielujenpari,

vintinhämärässä joskus tämä

liitto, kunnes kuolema meidät

erottaa siunattiin.

Läpi näiden vuosikymmenten,

sinun sanasi kuulen ,

hyvin muistan jokaisen.

Sen hetken muistettavuus,

aivojeni kiintolevylle

ikuisesti poltettiin.

Sinä olet mielessäni,

sinut sinne polttomerkittiin.

Minä muistan sinun pitkänvartalon,

joka kylkiluun kaaren pistävän.

Kerran elämässä oli

sellainen päivä,

ei koskaan enää myöhemmin.

Laivarotta viimeinen

Minä olen se sitkeä rotta,

laivarotta viimeinen.

Joka haaksirikon sattuessa

viimeisenä pelastuslautalle

sukeltaa.

Joskus öisin kuin laiva

myrskyn keskellä nitisee,

ja natisee. Pelottaa

sielussa laivarotan kapisen.

Laivassa yksinäisessä se

hiljaa pelosta vikisee,

ääneen sanoo ” minä vapisen”.

Jyviä, ja akanoita niitä

riittää ruuakseen.

Rotta toista silmäänsä raottaa,

ajantajun todellisuuden

hetkeksi kadottaa.

Sinä sanot

Sinä sanot aina minulle,

että olen kaunis,

ja ettei sinua kiinnosta naiset

ollenkaan.

Kuulostat niin epäuskottavalta,

sinua kiinnostaa aina kuulla se

ääneen sanottuna. Sinulla olisi mahdollisuus

halutessasi minua rakastaa.

Niin suuri on sanoissasi

kuuluva epätoivoinen mahdollisuus.

Tämä ei saa olla näin,

menen taas yksin nukkumaan.

Sinut jätän pullosi

kanssa juttelemaan.

Tykkään sinusta, se ei nyt

taida auttaa ,niin yksinäinen

on toivottomuuden lautta.

Minä leikin aina nykyisin etten sinua

huomaa…. vaikka sielu huutaa pelastusta.

Vuodenkierto

Maailmaan niin avaraan

lentää tiensä päähän laulujoutsen.

Niin kantaa siivet uljaan linnun tuon.

Täällä nurmet , metsät pellot vihannoi.

Minä tunnen suurta ikävää,

kun linnut syksyn tullen lähtee lentämään.

Talven tullen niitä kaipaan niin,

käyn yksin kesänunelmiin.

Kevät riemun, se tuo rintaani,

kun palaavat ne takaisin

auroin suurin kantavin.

Niin palaa taas luokseni

parvet kesälintujen.

Minä mukaan yhdyn laulamaan,

kevään kuoroon helisevään.

Täällä kohta taas linnunlaulu soi,

en tunne hetken ikävää.

Kevät se herää elämään.

Saturuno

Tänään sisälläni pieni kaihonliekki

hiukan ankeasti ääntelee.

Sydämeni on kuin villikieppi,

sen lämpökö ajatuksiani kääntelee?

Niin ehkä tahtoisin minä olla

se villi vapaa sorsa, istua parvensa

kanssa kuutamolla.

Pilvi patjanaan on kuulla,

sen päältä se hiljaa istuu, hymyilee.

Lastensadun lailla, joskus

maailma on outo, sekä arvaamaton.

Kaipaan sinne niin noihin

lapsuuteni öihin saduntuntuisiin.

Jossakin on maa lapsien,

siellä Hannu, sekä Kerttu

rakkautta osakseen tarpeeksi saa.

Minä rakastan sitä elämäni

Hannua, se on Kertun osa.

Osa oikeata elämää,

sadunlailla muuttuvaa.

Äidin osa

Äidin osa on kantaa lasta

vatsassaan kuukautta yhdeksän.

Sitten sanoo hän, nyt synnytän.

Sen jälkeen alkaa toinen vastuun aika,

sen kasvattamisen suuri taika.

Nuo erilaiset vaiheet sen pienen taimen

kasvatettavan.

Niin monta puhallusta, halausta

tarvitaan, ennekuin on lapsen

aika varttua, kasvaa aikuiseksi,

lentää pesästä maailmaan.

Kello käy

Kello käy, kello käy,

ei määränpäähän suoraa

tietä missään näy.

On lasissani välähtänyt

viini elämän, ja korvissani

soi ääni loppuun soitetun iskelmän.

Vasta äsken huomasin kuinka

paljon voi joskus sanoa, ilman sanojakin.

Se on ääni musiikin,

joka päässäni soi niin kuin ennenkin.

Se yöni oli kummallinen,

kelloni tanssi kanssa viikatenaisen.

Hiljainen unenaika

tuuditti lastaan, sanoi surra et saa.

Vielä on hetki jäljellä aikaa,

ennekuin sinut kiedotaan

valkeaan palttinaan.

Maanpoveen haudataan.

Vielä jäljellä toivoa on öistä punaisen satiiniin.

Sinä öisin unessani sidot uumalleni

vyön punaisensatiinin.

Sanoja kevätsateiden välissä

Sanoja kevätsateiden välissä,

virvoittavia lauseita rakkaudesta.

Sanoja ihmisistä ihmisille, elämästä.

Mies niin arkinen, tarvitsee

oman runon, lohduttavat

lauseet eksynyttä elämänmerellä.

Kallein kiitos ystävältä,

se ajattelee minusta niin

kauniisti.

Minä olen se keväinen pajupuu,

kukkivat versot oksillani.

Kaipaan sitä toista pajua

kasvamaan vierelleni.

Sinua minä rakastan, oinasmiestä

keväänraivaajaa.

Kevät kevään jälkeen,

ei kuole rakkauteni,

se helisee kirkkaana

keväällä auringonpaisteessa sisälläni.

Kuollut rakkaus

Rakkaus se meni nyhjäämiseksi.

Teki miehen vihaiseksi,

olisi tahtonut satujen prinsessan

itselleen. Kiltin, nöyrän,

ja alamaisen, sellaisen naisen.

Älä rajoita minun vapauttani,

se itsellinen nainen ehdoksi

kaikelle pani.

Olisi tahtonut enemmän seksiä,

olisi tahtonut, että mies olisi

kuin kani.

Siihen se rakkauden liekki sammui,

turhiin odotuksiin,

turhiin kuvitelmiin.

Ei ollut sitä tukea turvaa,

ei empatiasta tietoakaan.

Kaikin keinoin puhalsin epätoivoisesti

hillokseen savuavaan.

Äitimaa on surullinen

Maaäiti ei sitä tiedä kuinka olla vois.

Helmaansa hän kuivaa kyyneleet,

lantioillaan vuotavat haavat syvenneet.

Kuinka tätä maapalloamme raiskataan,

lailla naisten muslimien.

Niin arvottomaksi tunnen tänään

osan naisien.

Ei voi surullisempi olla äitimaa.

Tuulen teillä saasteet lentää saa,

luotisateissa sotien,

ihmiset pelkää, tulevaa osumaa.

Tuulen teillä lentää, roskia

syönyt kituva uljas lintunen.

Ei sitä tietää voi ihminen,

miltä tuntuu kuolla, saasteita sisällään.

Se ei ole oikeata luonnon elämää,

kuinka me tätä maapalloamme

saastutetaan.

Ei lentoon nouse enää se lintunen,

joka kituu, syö palan muovisen.

Tämä nykypäivää on perheen Suomisen.

Heleä keväänhuilunääni

Minne piilottaisin nämä tunteet,

kun eteeni saavut niin aina liikaa häikäisee.

Minä kaikin voimin yritän sinut

unohtaa, mutta aina väkisin

jossain kohdataan.

Hahmosi vanki olen,

niin kuin tyhjössä kulkisin.

On sisälläni sanat elämän taikurin.

Ei tunteilla koskaan pelleillä saa,

tahto ihmisen on tulla rakastetuksi,

toista rakastaa.

Olet sisälläni se heleä keväänhuilunääni.

Minä edessäsi olen ääneltäni mykkä,

sanallisesti minä sinusta kirjoitan;

tuhat runoa rakkaudesta.

Hyvää syntymäpäivää

Totuus se revitään irti maasta

voimalla kaurapuuron.

Elovenatytöt maahan luottavat,

satoon huomisen.

Minä vain olen runoilija,

nainen tuhansien riimisanojen.

Minulla on sisälläni tämän

maailman lyhyt aika,

aika luoda satuttavia sanoja.

Sanoja lohduttavia, vakavia

sanoja rakkaudesta.

Surusta suuria säveliä säveltää.

On täällä maailmassa niin paljon

kaunistakin katseltavaa,

seassa rumuuden.

Minä sinulle sanani tänään

läheteän, ystävälle syntymäpäivärunoni

kirjoitan. Veli Tuomas, tänään

viettää syntymäpäiviään.

Minä onnea hänelle lähetän

tämän runon verran.

Onnea Tuomo sinulle toivotan.

@ tanninen satu

Tajunnanvirtaa pitkin 2

Tajunnanvirtaa pitkin

kanoottini kulkee yön

kuunvalon merkitsemää

virtaa pitkin.

Olen Pokahontas,

voimakas nainen,

samalla heikko, ja kuolevainen.

Minulla on voimaa

antaa virran viedä.

Voimaa jakaa rakkautta rajatonta.

Nousen kanssa kuutamon,

vedenrantaa kulkemaan.

Sieluni kera kojootin,

ulvoo kuutamoon.

Sydämeni aina joutuu,

näkyväiseen kiintymään.

Kertakerran jälkeen joudun pettymään,

olet ainut ikäväni arvoinen.

Mies kuukasvoinen,

patajätkä pariton,

missä korttipakan toinen pari on?

Olen matkalla viimeisen lautturin

matkaan, sinne myydään menolippu

ainoastaan.

Tunnemmeko mitään jälkeen kuoleman?

Olen kasvanut kurilla,

kovilla sormilla kuritettuna,

maailman orjattarena.

Ilman rakkautta minut elämässä jätettiin,

pimeimpiin nurkkiin piilotettiin.

Sieluni syntisenä kivitettiin.

@ tanninen satu

Vain kerran elämässä

Niin monta asiaa voi tapahtua

vain kerran elämässä eikä

koskaan enää myöhemmin.

Läpi näiden vuosikymmenten

muistan yhden päivän eilisen.

Kai ikuisesti muistan päivän,

niin leikkasivat meidän

elämämme vain sen päivän

toisiaan. Vuosikymmenen

jälkeen taas uudestaan kohdataan.

Jätit sellaisen jäljen

minun sieluuni, että

sydämeeni sinut ikuisuudeksi

tallensin.

Minä en pysty pitämään

pois sinua sydämeni luennoilta.

Rauniolla rakkauden,

narttu jättää kusipään.

Minä kaipaan joskus eiliseen,

yhden päivän eläisin taas uudelleen.

Vuosikymmenen jälkeen muistaisin

taas sinun mua suudelleen.

@ tanninen satu

Stew guy

I am a beggar of love,

cup on my hand.

Today I woke up

this lethargy of the world

circulate.

I might have wanted

just stay couch

sleep.

I like the red paper

heart,

I miss the love

with me to pass.

I walk my journey alone,

Among friends,

I sing, dance, laugh

through tears.

There's love in war

time after time,

again wounded.

I can not stay in love

trench and lay down.

Today I rise again

again to fight.

I am here today

among you, I'm looking for

my partner, broken stew guys

the end of a deck of cards innings.

Oinaiden raivauskutsu

Se mykkyyden selkäranka poikki katkesi,

aloin taas vauhdilla kirjoittamaan

runosuoni auki ratkesi.

Väljillä vesillä riimien pesillä,

istuvat ne yksinäiset mandariinisorsat.

Pöyhistelevät höyheniään,

kevät se on aivan nurkan takana.

Joko huomenna kevät kuiskaa

korvaani villin oinaiden

raivauskutsun.

Joko puskemme sarvet yhteen,

sinä ja minä me oinaspari.

@ tanninen satu

Sanojen toistoja

Toistan, sanoja toistan, loistan,

tuskan poistan.

Sen jonnekin ulkoistan.

Niin vikkelä kielen

jaloistaan.

Hetken kukoistan,

Juicea lasiin,

maljani läikkyy joskus yli.

Niin se on yksinäisten paikka,

se pimeä kylmä yönsyli.

Kello käy, aika olkapäätä

koputtaa, kiire, kiire

jonnekin on.

Ei minua saa enempää

hoputtaa.

Meikkaa, meikkaa,

hiukset leikkaa ,

sitä suurta osaa hetken feikkaa.

Pukkaa keikkaa,

klovnin osa,

on nauraa, vaikka

suru maskin alla

puristaa kurkkua, kaulaa.

Tässä oravanpyörässä on

pyörittävä vauhdin mukana.

Unessa rakkani meni jo menojaan,

ja aamu taas valkeni.

@ tenninen satu

Meillä on sama maailma

Meillä on sama maailma,

minä kuulen äänet sen.

Sinä kuljet korvasi peittäen,

minä sinulle laulan rakkaudesta.

Se ei äänenä korviisi asti kestä.

Ei ole minulla paluuta eilisestä,

mikään ei voi koskaan

palata enää ennalleen.

Minä näillä suurilla surunsaappailla

eteenpäin meen.

Maailmassa yhteisessä kuivaan

poskiltani salaa sen kyyneleen.

Niin usein herään yöllä yksin,

menneisyyden kaikuja silloin kuuntelen.

Sinun maailma, minun maailma

on samanlainen, silti niin erilainen.

Maailma onko se kaunis,

keskellä rumuuden ajatuksissani

sinua suutelen.

Avaruudenkuoro

Tähdet avaruuden kuoroon

laulavat, kylmyys soi autiuden

hellyyttään. Tuuli vei kaiun

äänien jonnekin pois.

Sylissäni nukkuu pimeys yön.

Valvon alla kirkkaan tähtivyön.

Revontulet yhtyvät, lauluun yön.

Maa on autio, melkein rakkaudeton.

Maa ei tiennyt kuinka

yksinäinen onnellinen olla vois.

Sisälläni on rakkaus vuosisatojen,

se nukkuu keskellä

sammuneiden ajatuksien.

On tieni liian yksinäinen,

kai laulaa minulle kuiskaten avaruus.

Sen lohduttavan äänen

kuulla kai sisälläni hetken voin.

Tyhjyys se on ontto äänettömyys,

joka täyttää sielun yksinäisten.

SINÄ JA MINÄ

Sinä mies olet silmissäni

se nokea komea hopeapaju.

Niin olet silmissäni kasvanut

korkeaksi komeaksi.

Niin ne paksut lainehtivat

hiuksesi, niihin niin mielelläni

työntäisin sormeni.

Tunnustelisin mustaa silkkistä

tuntua paksujen tummien hiusten.

Äänesi korvissani on kaunis heleä huilun ääni.

Rakkaus sinuun on sisälläni kuin

aurinko kesäisen sateen jälkeen.

Se kuivattaa, sekä lämmittää.

Voin sinua rakastaa halki vuosikymmenten,

se tunne kantaa nuoruudesta kypsään

aikaan vanhuuden.

Sinä olet hän, joka kevät

saat puroni vuolaana virtaamaan.

Tahdon kuunnella ääntäsi,

niin kauan kun kuuloni on kunnossa.

Silti olemme ne kaksi mandariinisorsaa

lentämässä erisuuntiin.

Maailmassa eniten pelkään sitä ,että emme

koskaan enää tapaa SINÄ JA MINÄ.

@ tanninen satu

Kuten hedelmät ovat kypsyneet (versio 2)

Kuten hedelmät ovat kypsyneet,
on tullut aika elonkorjuun,
taas maamies korjaa satoaan.
Ei tänä vuonna vaani halla,
saa nukkuakin taivasalla.

Nainen kohdussaan,

kantaa lasta äitimaan
kuukautta yhdeksän,
sitten sanoo synnytän.
Ei tietää sitä mies voi,
kuinka nainen reagoi
haasteisiin elämän,
ihmeeseen syntymän.

Kaikki täällä maailmassa
jatkaa kiertokulkuaan,
vauva ,lapsi , aikuinen kun on
vanhus harmaahapsinen.
Silloin on tullut sadonkorjuun aika
alkaa elämässä loppukesän aika.

@ tanninen satu

Jokelan salin ylväät pylväät

Tuntuu kuin haudasta olisin herännyt.

Voitan taisteluni tämän aamun kanssa,

voitan tämän erän.

Kahvi se tahtoo vain sisimpäni myrkyttää,

media uutisten, ja mainosten aatteitaan tyrkyttää.

Niin lahot on ne yhteiskunnan tukipylväät.

Lahoudesta vain Jokelan hirsiä syytetään,

minä tiedän sen mitä vapaamuurarit

meille tarjoilee, se on ikivanha

homeinen klisee.

Sanataiteenperinnearkisto sanoo:

kirjoita nainen, kirjoita elämästä Jokelan.

Toivomme niin Jokelan uudesti syntyvän.

Niin kuin feenixlintu tuhkastaan

saammeko Jokelan siivilleen lentämään.

Aamu-uutisesta sain kipinän

kirjoita runo siitä, mihin ei järki riitä.

Rikki, sekä ruuti ilmassa vain pölisee,

kun sisältäni herää voimakas vahva klisee.

Poistetaan tämä unen taakka,

herätään todellisuuteen alle giljotiinin.

Minä pääni tahdon paikallaan pitää,

ei sitä saa katkasta vaikka sisälläni

turhat riimit itää.

Öisessä unessani viimeyönä

tanssivat ne Jokelan salin pylväät ylväät.

@ tanninen satu

Maanantai

Aivoton mies joukkoja johtaa.

Eilinen, ja huominen keskiyöllä

hetkisen kohtaa.

Uskooko hän jälleensyntymään?

Veretön zombie aamuruuhkaan

kiireisenä vaeltaa.

Naiset maailmassa usein

alistetaan, rautakoroin maahan poljetaan.

Raiskaus, on se sana

jolla niin monta naista tuhotaan.

Saarnaajat, sekä noidat

kilpailevat paikasta valokeilassa.

Aamu auringon taivaanrantaan ankkuroi.

Minun sydämeni, levottomasti kipunoi.

Tänään tämän päivän asiat jotenkin

paikalleen organisoin.

Ennen kuulematon sana,

tekee innostumisen piikin

ihmismieleen uutta etsivään.

Ihanteenani sanat filosofin,

niillä eväillä tänään hyvin pärjätään.

Hautajaisten jälkitunnelmissa

Äiti, helmikussa delaa.

Pappi maaliskuussa arkun siunaa,

kädet yhteen liittäkää, rukoilkaa.

Oli silloin lauantai,

pakkasta riitti läpi Suomenmaan.

Minä lauluni käännän molliin,

unettomuus yön läpi minut soutaa.

Aamu vilustuneen naisen ylös noutaa.

Kohta tässä kai jo nokosille joutaa.

Kaiken elämä nurin niskoin kääntää,

minä lusikkaa sopassani vain uitan.

Tässä elämässä toiset siunaa tosiaan.

Minut neljällä tyttärellä siunataan.

Se on tyylipuhdasta matkaa,

korkokengät seuraavat toisiaan.

Joskus minusta kai mummo leivotaan,

pääsen kiikkutuoliin riimejäni

ruotimaan, lastenlapsia keinuttamaan.

Ennen pitkää lauluni taas duurissa

kai soi, nyt on vielä sunnuntai,

ja mollivoittoisesti sitä tänään vietetään.

Maailma kaiken nurin niskoin kääntää,

karjalankieltä mummo unessani vääntää.

Pappi unessani siunaa itseään,

minä leivän toivon pöydässämme

riittävän. Joskus lapsenlapsia

jonkun minulle siittävän.