Minä rakastan näitä aamujani ,kun runojani rustaan.

         Kuin purkkiin lasisiin, liimaan tarroja kiinni,

         ne soinnuin riimein kirjaillaan.

         Säilön kuvannollisesti sadon runojen.

         Sisälläni on se viidakko sanojen,

         sieltä niitä runoihini raivailen.

         Kestän joka tuulen, joka sään, kun sisälläni

    riimit runojen lohduttavasti lämmittää.

Olen yksin, yksin loppuelämäksenikin jään.

Ei ole olemassa tietä kahdenkulkevaa.

Olen se kuu, varjossa auringon.

Kiertoratamme liian kaukana toisistamme on.

Ei koskaan meistä mitään paria tuu,

kuu auringonvarjossa vain himmenee, lakastuu.