Maljani elämän pohjaan asti juon.
Siinä maistan sävyt katkeruuden,
suloisen aromin sen ohimenneen
rakkauden.
Sinä hetki hetken jälkeen,
saat sisimpäni runojen, riimien
soinnuilla kukkimaan.
Siis ystävä talteen korjaa säkeet
nää,
jos ikävä luokseni yllättää.
Vuodet vilkkaasti jatkavat
juoksuaan.
Minä vielä sisälläni tunnen
tuoksut kevään.
Unelmiltani silti katkon siivet
kerta
kerran jälkeen uudelleen.
Yksinäni, ne höyhenet katkenneiden
siipien,
tyynyntäytteiksi kerään.
Parhain ystäväin elon matkallamme
tällä,
kulje rinnallani. Aika ilman
lepotaukoja
minun ohitseni kiitää.
Niin ne unelmat katkennein siivin,
ohitseni nilkuttaen lentävät.
Nyt nostan huulilleni tämän maljan
kohtalon.
Kohta minun matkani täällä ohi on.
Siihen asti jaan kanssasi sen
meidän
yhteisen kadottamamme kohtalon.
@ tanninen satu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti