Yläkerran naapurit ne öisin valvovat,
huutavat hulluna huoneessaan,
ne liittonsa ovat saaneet särkymään.
Yö huutaa avaruuteen,
nyt mulle vierellesi tilaa tee.
On aika nukahtaa taas öiseen sateeseen,
on kasvot kuvaruudun jo kovin väsyneet.
Aikaa mitataan yläkerrassa, taas askel askeleelta uudestaan.
Nuo öiset äänet varjojen,
ne yläpuoleltani kaikuu
voimistuen.
On yö nyt niin väsynyt jo oon,
tuo yläkerranpari riitansa sopikoon.
Niin lyhyt matka on suudelmasta kuolemaan,
pian arkkuun armaan naulat naulataan.
Rakkaus on arpa joka joskus arvotaan,
se jollekin hetkeksi annetaan.
Syöpä sisälläsi verkkojansa rakentaa,
on aika peruukkiin päänsä pujottaa.
Yön samettinen syli, se kantaa kivun
suunnattoman yli.
Hei mikä on voima morfiinin,
se kipu sisällesi haudattiin.
En sua pysty auttamaan,
en tuskaasi voi kantaa,
vain käden ojentaa,
halata, ja olla sulle rakastava ihminen.
Olet kohta perillä,
laulat kuorossa enkelten,
jännitän koska on päiväsi viimeinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti