Lapset pesistään, ne pois ajetaan
vaikkei olisikaan siivet valmiina
lentämään.
Lait viidakon, ne ansa suurin on.
Täynnä luomisen tuskaa valmiina niin,
petaan oman polkuni sammaliin.
Sammunut silmistäni loiste on,
pimeys on päällä auringon.
Kevättä kohden käy runoni tie,
askel on raskas, se harhaankin vie.
Viimein on aika pakkasien,
turkkiin pukeudun palellen.
Tiistai tielleni tiimalasin kääntänyt on,
viikko eteenpäin levoton.
Huomisen huoliin tieni nyt käy,
valoa siellä ei paljon näy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti