Elämän mittainen matka,
rakkaus raippana piiskaa
selkää.
Yksinäisyyttä kuin lapsivettä
ympärillä,
avaruuden suuri syli.
Se kantaa minua
unelmieni yli.
Kristallinkirkas riutunut voima,
sieluni pintaan ankkuroima.
Talvinen pimeys,
keväinen kirkashanki.
Olen elämän mittainen tunteideni
vanki.
Vaniljan tuoksua,
tai niittyvillan,
kesäyönkastetta,
usvaa yön.
Teen runojenluojana
rakkaimmantyön.
Se matka kehdosta hautaan,
se lyö joskus nauloja lautaan.
Kehittää draamoja jatkuvaan,
elämänrattaaseen ruostuvaan.
Vieläkö virtaa suonissani lämpö,
sekä tuska. Sieluni suitsuttaa
pelastusta. Olen matkalla virralle viimeisen
lautturinmatkaan, sinne ei
pääse mukaani saattajatkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti