TÄSSÄ NYT

Vaikeat vuodet rakensivat

maailman ympärille titaanikuoret.

Pahat päivät puukon iskuin

kalvavat sisintäin, kipu se

on jotain mihin sanat eivät riitä.

Rikkinäiset ihmiset sokeina

maailman teillä koettavat

taluttaa toisiaan. Syksy on

täällä taas, ja vaahteran lehdistä

teen haudalle seppeleen.

Aina yksin matkaa teen

kaaos yllättää, kylmää

kosteaa hämärää.

Jossain sisälläni se on kirjoittava

ihminen, alla ajan vibraaton.

Musta avaruus huutaa

missä sydämen syrjään tie

ystävälle on ?

Hetkeen en puhu huomiseta mitään

olen tässä nyt, ajan raskaiden

rattaiden alle alistunut.