Yli
rannan kasteisen sannan
kulkee
jäljet eilisen
ne
ovat uponneet syvälle
hiekkaan
kiinni,
ja
armoton tuska puukolla
lyö
nivusiini.
Äiti
maan hameen helma
avaruuden
reunaa kohden
lepattaa.
Nyt on kiire tuntemattomaan
yö
räjäyttää hehkuvat revontulet
taivaalle
tanssimaan. Kuu
kutsuu
tanssiin tähdetkin,
sinä
hetkeksi palasit
minun
luo, yhtä nopeasti
pois
lähditkin. Pelkäät
hukkumista
rakkauden koskeen.
Aina
enemmän rikki rintaa
ruhjot,
kun tahdot jotain
särkynyttä
kokoon karsia.
En
kestä tätä hullua huutavaa
aikaa
en kuluneita sanan parsia.
Joensuu
on yhtä joutava paikka
kuin
on Helsinki. Parasta
kaikessa
ovat ystävät jotka
aina
perässään raahaavat
matka laukkua
saapuakseen
luoksemme
uudelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti