Kaipuu silmille
räjähtää
häpeä ristille
ihmisen
naulitsee. Loppu
elämä
se on tätä
yksinäistä
elämää. Peili se
on
ainoa rehellinen
ystävä,
näyttää sen mistä
muut
vaikenevat. Luut
rustot
liikkeen myötä
kangistuvat,
rutisevat.
Yksinäisyys
naulan arkkuun, lyö
tahtiin
tiheään. Lohtu ei
kannata
lohdutonta, meitä
toisista
eksyneitä on liian
monta.
Aika aivot
tukahduttaa
ei happea, miehet
jäntevät
ennen aikojaan pois
lähtevät.
Neljä kymmentä
naulaa
on liikaa miehen
arkkuun,
ikä vuosissa
mitataan
ja tiimalasi kohta
tyhjä on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti