Muistoja
muistot vainoaa
eikä
elämä jaa sitä onnen
sirpaletta
ainoaa mikä
ihmisen
saa kevyesti ajan
aalloilla
kellumaan.
Aamun
koi kelluu silti
päivään
koittavaan,
murheet
ne etikkaliemeen
säilötään,
kellarin pimeään
nurkkaan
purkki piilotetaan.
Miljoonat
tarut valtaavat
taas
pääni, sisällä ihmisen
kaikuu
syksyn ääni.
Kirjailija
taas aivoista vallan
saa,
ja tutkin sisimpääni.
Heräämiseen
tarvitsen aikaa
riittämiin,
väsymys se
murtaa
olkapääni.
Sisältä
ihmisen kuuluu
vanhan
ruosteisen veräjän
ääni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti