Minun
viiltävän sielun sydämen
tuhoava
aika syö, on menossa
viimeiset
vuoteni ,sijaan valmiiksi
vuoteen
siirrän osan muistoista
jälki polville.
Kumarrun vielä ehkä joulun
aikaan
kuvainnollisesti seimen oljille.
Sisältäni
aika sammuu pikku hiljaa
kohta
tuuditan jo tuonen viljaa.
Melanooma
ihon pintaa raastaa
se
elämän langan päätä lyhentää.
Kuume polttaa otsaa raatajan
kuka
ojentaa käden viilentävän.
Tunnen
viimeisten vuosien
painon
olkapäilläni ne kumaaraan
painuvat
minua houkutellen
kutsuu
povi maan. Aika on
tuskan
, ja kaaoksen Suomi neidon
helmat
raiskaten revitään.
Sanojen
voimalla päivästä
toiseen
rahaudun, ystävän
sydän
liian kylmä on. Ei ojenna
kättään
hän työntää pois
sydämen
toista kaipaavan.
Minä
mietin mikä Suomen lasten
perintö osa
on mikä tulevaisuuden
polku
kohtalon ? Vielä viivyn
täällä
hetkisen, nauran tanssin
pelaan
läpi kapisen pasianssin.
Ennen
hautaan laskemista La dolce
viitaa
polttavin lantein tanssin
syliin
rakkaimman kaivaten.
Mikä
on minulle taivas mikä
tie
helvettiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti