Tunnelukkoja
kiekuvia
villejä
tappelukukkoja,
maailman
suhteet
ihmiseltä
ihmiselle
kiinni
sulkee.
Aika
tuuliviirin lailla
kulkee,
minä en halua
aina
olla julkea.
Sisäinen
ilveilijä
tuottaa
liikaa tuskaa,
mieli
muistoja menneisyydestä
liikaa
esille kuskaa.
Kuinka
voisin elämän
vaa
an tasapainoon saada
ettei
liika viisaus ihmistä
ojasta
allikkoon kaada.
Unelmoimalla
en voi
oikeasti
maailmaa paremmaksi
saada,
vaaleanpunaisten
lasien
takaa ei voi aina
ulospäin
katsoa.
Ystävä
kerrotko minulle
miksi
et halua puhua minulle
kiedot
kierot tunteet
napasi
ympärille ?
Vaikka
heikko olisit niin
miksi
toista heikkoa itsekyydellä
lyöt
? Miksi sanoilla miekkailet
kaikki
hyvät lauseet kurkusta
alas
nielet, lupaukset syöt ?
Sielu
voi on aikamatkalla
maalla
utopian minä
tunnen
sisälläni joskus
kristallin
kirkkaiden vuoripurojen
ilosta
tanssivan. Toisinaan
mieli
on mustaakin mustempi
synkkyys
, tai vahvuutta
osoittava
karaten musta vyö.
Muistan
sinut aikido mies
jostain
yli aikojen takaa.
Vuosien
tatami kutsuu
aikaa
jonnekin , ajan myötä
jotain
uutta löysin, paljon
vanhaa
hyvää kadotin.
Kerro
minulle missä on
se
aika missä sisäinen klovni
tanssia
saa, ja tatamilla
opettaja,
ja oppilaat
kohteliaasti
kumartaa ?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti