Pian saapuu taas
vihreän
kevään voima, ajan
kierron
sisään patinoima.
Sen
voima sulattaa,
murtaa
roudan, ja jään.
Nyt vielä
on aika melankolian
kirjailijan sisällä
viivähtää.
Muistelen kesää,
ranta kiven
lämpöä alla
ihmisen.
Kyyneleet minua
soimaa,
tunnen että olen
maailman
yksinäisin ihminen.
Tämä maailma on
puettu
masennuksen kaapuun,
aina saman laista
,kun
uusi aamu luokseni
saapuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti