Liikaa sumua pyörii
ympärillä
pään, vanhan
veräjän luona
usvan
tanssivat näen.
Aave näyn yllä
läheisen mäen.
Vielä muistako sen,
kaipauksen
iholle ihmisen ?
Melankolia vallan
anastaa,
ja yön koirat purevat häntiään.
Minä en tiedä
mistään mitään,
olen voimaton missä
kaiken
tietävä kaiken
kestävä
Lady Fortuna on.
Sinun
vanhat avaimet ovat
vielä
päällä lipaston,
aika haalisti
jo valokuvasta värit pois.
Missä tiimalasin hiekan virtaus
hitaampi olla vois,
ja naiset ryppyjä
voiteella
piilottaa. Mies
harmailla
hiuksillaan
pöyhkeilee.
Eikä eiliseen
huomista
piiloon mene, sanoo
vaan : juokse
kannoillani
tuolla on
pitkospuut,
kyllä suo kantaa
huomiseen
vaikka suopursu
joskus
pois lakastuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti