Nainen

Nainen ei koskaan

ollut mihinkään täysin tyytyväinen.

On naisen tahto usein

outo, kummallinen.

Pieni ihminen,

vaatimaton yksinäinen.

Ei tiedä tiensä valinneet,

mitä huominen tuoda voi.

Yksi elämänsä pois joi,

toinen elämänsä musisoi,

soi nuotit murtuneet.

Särkyneet maailman

mullistusten jalkoihin

upotan.

Ei nouse enää juhlaliput

heidän lipputankoihin.

Ja ääni yön soi,

kuin helmikuun hanki jäinen.

On nainen usein liian itsepäinen,

hänet murtaa voi

ainoastaan omat kyyneleet.

Selkärangattomat maailman

valtaavat, kujat lumen täyttämät.

Lumeen hukkuu Helsinki,

minun mielialani,

on kuin täysi piironki.

Joensuu on jossain siellä,

missä rasismi on tiellä.

Kahden viikon päästä,

herään kevääseen,

ei mua enää piestä.

Katson vierelläni

outoa miestä.

Elämä sitä se on,

seikkailu loppumaton.

Sinut unelmiini kiinnitän,

siksi elää saan,

kirjoitan, ja kirjoitan

öisin uutta tarinaa.

Yölamppu palaa,

vilkaisen sitä salaa.

Viikko viikon jälkeen,

näitä runoja vain lisää lykkää.

Näenkö unta,

vai totta onko tämä

luminen valtakunta.

Kirjailija on outo,

toista maata,

sitä moni ei ymmärtää saata.

Mieltä vaivaa onko hän yksin,

ikävästä taas yskin,

vaikka tahtoisin olla sinun kanssasi.