Kasvoin kiveen kiinni,
betoniseiniin juurruin, muuriin
tämän kylmän kaupungin.
Sinut kerran lähelleni päästin,
et tahtonut juurtua minuun kiinni,
et kasvaa meiksi, et tarttua
nivusiini.
Kasvoin kurilla, nyrkillä minua
ohjattiin. Koti pienen tytön
oli rakkaudeton raaka niin.
Silmäni tyhjyyttä huusivat,
kunnes jalkani vahvaksi kasvoivat.
Sydän rinnassani sykki pelosta,
surusta kyyneleeni poskilleni
valuivat.
Nyt ylös taivaalle naisen toiveen
kuiskaan salaisen. Häntä odotan
yhä
vaan, häntä yhä rakastan.
Häntä kaipaan maailmantappiin asti,
aivan liikaa, valtavasti.
@ tanninen satu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti