Varjoissa elämän siellä on rauniot
lapsuuden.
Minä aina voin sinne entiseen
maailmaan matkustaa.
En koskaan hylännyt leikkejä
lapsuuden.
Minä kodistani rakennan ehkä sen
viimeisen.
Teen kaikesta kaunista niin,
tie viedä saa viimeisiin päiviin
loppuviin.
Vielä on kaikkeen niin suuri
mahdollisuus.
Sokeus ei vielä vallannut silmiäni
ihmisen.
Sieluni oudosti ajassa irti on,
voin kiinni saada hahmot maailman
satujen.
Lasten silmissä ilon, taikka
kyyneleet nään.
Aamun esirippu jo nousee, kovin
kostea
on huhtikuun aamun heräävä maa.
@ tanninen satu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti