Arkista rakkautta

Sielun toiveet vartalossani,

mykkää huutoaan huutavat.

Ei kuulu ääneni minnekään,

minä sinua liikaa ikävöin.

Ikävöin tänä aamunakin.

Ajan hengitys, kuuluu

huohotuksena korvissani.

Tähdenlentoa odotan,

toivomusta, joka toteutuu.

Raaemmista sydämistäkin

löytyy rakkautta.

Olen niin kuin oksalta

tuulen puhaltama peltopyy.

Ihmettä minä toivon,

kun rakkautta saapuvan odotan.

Odotan sitä tunnetta,

kun teininä napoja

me kosketeltiin. Rakkaus

oli silloin uutta niin.

Kuvia sinusta kaikkialla

säilytän, olet niissä komea.

Vieläkin sinua rakastan,

niin kuin valovuodet

muistot nopeasti lentävät

luokse rakkaimman ystävän.

@ tanninen satu

Yksipuolinen rakkaus

Sinä minua rakastit kuin kuuta nousevaa,

min aina piilouduin vain sen kuun taa.

Rakastin miestä toista aina vain

yhä uudestaan. Niin saapui eron hetki,

aika manan maalle sinut vei.

Minä vain olin se villi nainen,

niin kuin haudallasi kasvava timotei.

En jaksa olla miehen palvoma Madonna.

Minun täytyy aina palvoa sitä

aurinkoa nousevaa.

Niin minä palvon rekkamiestäni

Suomenmaata kiertävää.

Hän on kengässäni, se pyörivä

kivi, päivä päivältä siellä hiertää vaan.

@ tanninen satu

Rakkautta maailmantappiin asti

Kasvoin kiveen kiinni,

betoniseiniin juurruin, muuriin

tämän kylmän kaupungin.

Sinut kerran lähelleni päästin,

et tahtonut juurtua minuun kiinni,

et kasvaa meiksi, et tarttua nivusiini.

Kasvoin kurilla, nyrkillä minua

ohjattiin. Koti pienen tytön

oli rakkaudeton raaka niin.

Silmäni tyhjyyttä huusivat,

kunnes jalkani vahvaksi kasvoivat.

Sydän rinnassani sykki pelosta,

surusta kyyneleeni poskilleni valuivat.

Nyt ylös taivaalle naisen toiveen

kuiskaan salaisen. Häntä odotan yhä

vaan, häntä yhä rakastan.

Häntä kaipaan maailmantappiin asti,

aivan liikaa, valtavasti.

@ tanninen satu

Tervetuloa toukokuu

Pilvet tänään, ne ovat harmaata pumpulia.

Aurinko tahtoo nukkua peittonsa alla,

haalistunutta valoa.

Odotan aurinkoa, sen lämpöä, valoa.

Sunnuntai suruttomasti aloitetaan,

harmaalla värillä on hyvä mennä

vaikkapa uudestaan nukkumaan.

Huomenna uusi viikko alkaa,

nostetaan keveästi, kiireesti jalkaa.

Vappua kohti, tiemme jo johti.

Sitä koko ystäväpiiri yhdessä pohti.

Joku jotain tärkeää mainita unohti.

Minä menen, minä tulen, enkä tiedä

kenen kanssa kuljen.

Talvenvallan oven taakseni suljen.

Taitokorttelissa lasten kevätkarnevaalit,

sinne kaikki lapsenmieliset kai mukaan haalit.

Kohta Sinkkolassa kesänavajaiset,

sinne tervetuloa, kaikki lapset,

miehet naiset.

TERVETUOA toukokuu, kesää kohti

keikkuen mennään, niin kuin västäräkin pyrstö.

@ tanninen satu

Kaunotar ja hirviö

Minulla ei ole enää mitään sanottavaa.

Minä sinulle rakkauteni tunnustin.

Sinä tiedät tunteeni minun, minä sanoihini

vain tukehdun.

Riimit virtavat, niin kuin tulvivat vedet,

minne kuljen, minne vain menen.

Kannan lauluja sisälläni, uusia sointuja virittelen.

Olen runotar, elämästä ymmärrän sen

rumuuden, sen kauneuden ansaan kävelen.

Kaunotar, ja hirviö rintarinnan käy,

ei alkua lopunjälkeen enää koskaan näy.

Rakkaus, tunne suuri rajaton, siinä poistettu

maailmasta kaikki piikkilangat, aitaukset on.

Taas aamu soittaa ensiviuluaan, minä

sanoillani liityn päivän aariaan.

Yli virran soitto kuuluu, ääni käy

nyt on jälleen aika ylös nousta ponnistaa.

Niin kuin jousi joka viulun kielien

yli tanssia, aariassa saa.

@ tanninen satu

Muistot

Taas välimatka välillämme liikaa kasvaa.

Ikävän matka on mittamaaton,

luoksesi kaipuu liian lohduton.

Rakkaus kaikki elämästäni pois katoaa.

Taas aamu hiipi vierelleni hiljaa,

herätti kirjailijan haaveilevan.

Aamu Joensuun kylmä, yksinäinen on.

Aamu ei voi yksinäistä lohduttaa,

siellä missä hiljaa, riimit, soinnut

yksinäisyyttään valittaa.

Muistot sisälläni, vain palvovat

rakkautta suurta, joka vuosien menneiden

alle kai jo piilotettiin.

Ruusunhohteisina muistot sisälläni,

niin kuin kaunis suruhymni soi.

@ tanninen satu

Pelkoa

Vahvat pärjää aivan yksin,

heikot vasta sylityksin.

Voimaa voi olla niin monenlaista,

tietovirtaa muista maista.

Rasismi se sanahirviö,

miten sitä käsitellä.

Pelko pelaa mustin pelikortein,

pahuus vallan ottaa saa.

Vahvuus siitä kudon sotisovan,

pukeudun siihen edessä paikan kovan.

Mennen, tullen,

muslimien julmat tavat.

Suomalaisuus, suomenkieli,

kaiken pahan Suomenmaa jo sisällensä nieli.

Raiskaukset, naisten osa,

julmuus uskonnon, kaftaanin alle piilotetaan.

Heikompi astia se nainen,

muslimimiehen alamainen.

@ tanninen satu

Kuin Neilikan laulusta

Se osui, ja upposi se sanapiikki

aivoissani teki luovaa jälkeä.

Herkuttelin kevään sanalla mandariinisorsa.

Kaunis sana pyöri aivojeni luovimmassa

loukussa, aiheutti pakonomaista luovaa

runojen purkauksia.

Sinä olet kuin mandariinisorsa,

haavoittunut amorin- nuolesta.

Repaleiset kiiltävät sulkasi

hehkuvat kevätauringossa.

Parittomana, niin kuin minäkin

kaipaat pesäntekopuuhiin.

Me ollaan ne kaksi paritonta

mandariinisorsaa Neilikan laulusta.

@ tanninen satu

Rakkaussuhde elämään

Se on valittavissa viha tai rakkaussuhde elämään.

Minä valitsin sen rakkauden.

Tanssin elämänpolullani, päällä kyynelten.

Kaikki voi olla kaunista, suru, sekä kuolema.

Todistin jo sen tuhansilla runoilla, enää minun ei tarvitse

esittää mitään.

Rakkaus sisälläni hehkuu,

se niiaa elämälle syvään.

Kuolemalle kohteliaasti kumartaa.

On aika elämänkaaressa hyväksyä kaikki.

Aselevonaika, ennen seuraavaa taistelua.

Minä vielä hengitän, sen viimeisen riimini

runoon kengitän.

Tässä kaikki tällä kertaa,

elämälle kiitos siitä, mitä se antaa.

Surua, sekä tuskaa, rakkautta, ja onnea

mausteeksi hyppysellinen.

@ tanninen satu

Kevään tanssikengät

Hetken voima voi kaiken maailmastani

pyyhkiä nopeasti pois.

Liian paljon voimaa on korruptiolla,

sekä rahalla.

Sinun sielusi hipaisu kosketti minua

niin voimakkaasti, veit minut hetkessä

valovuosien lävitse.

Vastasit kutsuuni varovaiseen,

minä unelmissani etsin aina sinua.

Minä sinua yhä rakastan,

jälkeen vuosien, läpi harharetkien.

Sinut nähdessäni syttyvät tähdet silmiini.

Taas kevään tunnen alla jalkojen.

Hyppään kevään kenkiin tanssiviin.

Olen niin kuin silloinkin, eksyksissä

jossain tuulissa kevään sen,

mikä tanssii alla jalkojen.

Kevät

Kevät keikkuen tulla saa,

villihanhet aurana jossain

lentäen vaappuu taas.

Kevät on tuoksua tuulen tuomaa,

vesimassat nostattavat kanavanuomaa.

Minä kiireeseen unohdun,

sanat katoavat kauas jonnekin.

En muista milloin viimeksi

uuden runon kirjoitin.

Kiire valtaa kevääni suunnan,

oinas raivaa keväälle pohjaa.

Vaistot, sekä viestit kulkuani johtaa.

Sitä yhtä ainoaa kaipaan kiireen

keskelläkin, himot ne ovat

hiirellä, ja leskelläkin.

Minä sekä hän missä toinen oinas on,

kaivattu parini pyörteissä kohtalon.

Surullinen muisto

Olen se maaliskuinen killikissa.

Olin elänyt, jo liian monta elämää,

kun sinuun törmäsin.

Sä olit poika tuonenlautturin,

kuolema korjasi sinut pois,

kun juuri kohdattiin.

Me toisemme sormuksilla rengastettiin,

hääpäivästä uneksittiin.

Sitten saapui pimeys yön,

sinä yönä sammutti sen kirkkaan

tähtivyön. Uusi yhteinen aamu ei

koskaan enää meille noussutkaan.

Minä maailmaan yksin jäin,

kannan muistoja sinusta sisälläin.

@ tanninen satu

Kaksi maailmaa 2

Unessani juoksen  paljain

jaloin, ilman hyppään niin kuin

kauris miljoonin tavoin.

Tämä uni kantaa läpi yön,

hattaraa, kuin pumpulia siinä syön.

Tämä uni vie minut kauas pois,

sinne missä kissankellojakin olla vois.

Hiuksissani lentohiekkaa,

teroittaen samurainmiekkaa.

Allani on uljasratsu,

perässäni tyhjätasku.

Luoja miten kauniin,

sekä komean miehen

joskus loit.

Afroditen pojan syntyä

annoit.

Meidän piti olla pari,

yhdessä nousta tähtiin.

En ole koskaan suudellut sua,

silti olet minun ikuinen unikuva.

Mä luulin olevani terästä,

joka ei koskaan murru.

Nyt laitan kaiken alle surun-naamion.

Outo meidän vetovoima,

ajan hyvin patinoima.

Vain sinä pystyt siihen,

mihin muut ei koskaan kykene.

En tiedä mistä tulit,

mistä minä ilmestyit,

takaa avaruuden aikakirjojenko

saavuitko jostakin?

Vai oletko vain uni kaunehin.

Se tunne oli kai jossain,

piilossa  komerossain.

Alla vaatevuorten valtavain,

jonka alta tämän

sammumattoman tunteen

ehkä löytää sain.

Kaksi maailmaa, kai rintarinnan

ratsastaa. Joskus hyppään toiseen,

ajanrattaat vinoon hetkiseksi

vinksahtaa. Yön unet leikkii

sinun kuvillasi, minä

olen nainen itsepäinen.

En tahdo olla leikkikenttä

miehen itsepäisen.

Kiertotähdet maailman,

sinä sielustani varastit

palan valtavan.

Unissani sielumme

samaa unta kelataan.

Tämän maailman kaksi

yksinäistä, ryysypekkaa

yhteisessä unessamme

pelataan.

Olen uneni unohtamaan

liian jääräpäinen,

nainen liian itsepäinen.

@ tanninen satu

Aamuyöllä

Aamuyöllä sanat nukkuvat

utopian uurnassa.

Hiljaisuus valtaa runoilijan

mielen, mykkähuuto

lukitsee pulppuavan kielen.

Ei mitään inspiroivaa.

 Odotan sanapiikkien

vallankumousta, nousevaa

pakonomaista sanojen

marssia barrikadilleni.

Minä lauloin, kuuntelin

kuinka hukutettu nuoruus

lauloi kanssamme Paronittaressa.

Siitä hiljaisesta pienikenkäisestä,

helposta pojasta, on kasvanut

äänekäs laulaja.

Sen tiesin jo vuosia sitten,

se vain oli palautettava mieleen

uudestaan.

Ne muistot kuinka itsekin

olen muuttunut , ja kasvanut.

Lapsivaimon tie kirjailijaksi,

se oli kivinen, ja arvaamaton.

@ tanninen satu

Aikamatkalla

Maailmani jostain löysin,

se avaruudessa roikkuu

löysin köysin.

Sen vieressä mollottaa

joskus se kuu kuin juusto

tarjottimellaan.

Unessani minä tiedän kuinka roihun

sytytän, sinun sielun kaasuhellaan.

Matkalla utopiaan törmään

enkeleiden tutkaan pumpuliseen.

Sielussani kellot soi,

on elämä joskus täyttä rimpuilua.

Uni on hieno, silti kaipasin vain sinun

viereesi.

Olen se nainen satujen

sanojani ylös kirjoitanko katuen.

Kauan sitten eksyimme yhteiseen kiintotähteen.

Sisältäsi löysin sen yhteisenvoimanlähteen.

Minä elän maapallolla, sisällä sielu aikamatkaajan.

Galaksien väleillä sanoillani vaellan.

Kaasukehät ympärillä planeettojen,

se on niin kuin räjähdysalttius välillä ihmisten.

Parisuhteesta yhä täällä haaveillen,

joskaan siihen enää usko en.

Olen nainen pariton, sielussani vain irrallaan

se parini on.

@ tanninen satu

Siili

Suomenkieli riimeissäni soi,

pilkut, pisteet lauseet eläväksi

värjää väreillään soinnut,

runoiksi purppuroi.

Sanat jotka kirjoitan,

ne sinulle tuskin mitään

merkitsee.

Aamu kupistani jo kaiken

nektariinin joi.

Sanojeni lohduttavaan viittaan

hetkeksi kietoudun.

Minulla ei ryhti riitä taas siihen,

että hetki keskenämme jutellaan.

Minä horroksessa elän taas

hetkisen, olen niin kuin siili

piikikäs. Sinä harja johon rakastuin,

kun kohdattiin jossain poluilla elämän.

@ tanninen satu

Kaiho

Kaiho kotia kalastaa,

toivo hukkui jo vuosien taa.

Onni odottaen haudattiin,

sielu suruton kannettiin kappeliin.

Nyt suuren hautakiven alla,

on paikka nukkua etanalla.

Minä käyn yli kasteisen hautausmaan,

rukousnauhani helmiä käyn hiplaamaan.

Elämälle kiitos

Minä kiitän tästä elämästä,

se minulle antoi sananmiekan,

antoi piiskaavan Suomenkielen.

Minä tiedän tunteen, milloin

riimit, soinnut valtaa pään.

Yhä yhteistä unta meistä joskus nään.

Nyt edessäni Noljakan kirkon nään,

sunnuntaisin herään kirkonkellojen

kuminaan. Ne ovat uudenajankellot,

joskus koettaa sekinpäivä jolloin

taivaat aukeaa.

Me ei tässä elämässä tohdita

toisiamme rakastaa, niin vaikeaa

on purjehtia myrskyttömään

parisuhteen satamaan.

Ne onko myrskypilvet taas tähkäpäittemme

yllä, alkaako taas satamaan?

Onni pitkään etsimäni, karkaa aina

käsistäni. Ei auta tunnustus julkinen,

tahdon rakastaa.

@ tanninen satu

Jälkeni hiekalla

Jälkeni hiekalla aika huuhtoo

ne nopeasti pois,

runoistani elämään ei kai

jää ainutkaan.

Nyt eläessäni ne lohduttavat

niin montaa lukijaa.

Niin kuin lohduttavat ystävän

laulamat laulut päivieni hetkiä.

Ne sisälläni soivat lohduttavaa sävelmää.

Niin kevyttä elämä on joskus

on elää, kun laulut, sekä runous

sisälläni voimaa antaa kantavaa.

Nuo hetket elämässä kanssa ystävien,

ne ovat puhtainta kultaa.

Niitä katso en silmillä Midaksen.

Tämä päivä, ja hetket huomiset,

kätken elämän muistojen aarrearkkuun.

Niitä säilytän vaalien omanani.

@ tanninen satu

Huhtikuun aamuun

Varjoissa elämän siellä on rauniot lapsuuden.

Minä aina voin sinne entiseen

maailmaan matkustaa.

En koskaan hylännyt leikkejä lapsuuden.

Minä kodistani rakennan ehkä sen viimeisen.

Teen kaikesta kaunista niin,

tie viedä saa viimeisiin päiviin loppuviin.

Vielä on kaikkeen niin suuri mahdollisuus.

Sokeus ei vielä vallannut silmiäni ihmisen.

Sieluni oudosti ajassa irti on,

voin kiinni saada hahmot maailman satujen.

Lasten silmissä ilon, taikka kyyneleet nään.

Aamun esirippu jo nousee, kovin kostea

on huhtikuun aamun heräävä maa.

@ tanninen satu

Kiire

Minulla ei ole varaa unohtaa

yksinkertaisiakaan sanoja rakkaudesta.

Etsin niitä kadotettuja sanoja ,

sanoja vaiettuja vankeudesta.

Niin paljon, niin vähän

voi sanoilla kertoa.

Tarinaa toiselta puolelta ihmisestä,

sisäisiä ajatuksia.

Uhrialttarillani palaa kiireen

saastuttama mirhami.

Kuka piiloon rauhallisuuden

maailmastani pani?

Lauantai

Valtatiellä elämän, minä teen

tämän sävelmän. Askeleiden

kaiun siihen sävellän.

Leikin valon, sekä varjojen.

Kiireen rytmin, antaa siihen

sanat hyvät juosta.

Se olkoon lauluni alku,

sanat alkoivat juuri tuosta.

Minä vielä kerran vaihdoin

asuntoa, majaa.

Niin se on joskus kiire joka

sisälläni piiskaa, takaa ajaa.

Nyt on lauantai sille laulun

sävellän, mollivoittoisenko iskelmän?

Tänään töitä tehden eteenpäin

nyt marssin. Minne tiimalasinhiekka

minut johtaakaan?

Sinne kuljen, sinne marssin,

keskellä kiireen kirjoitan sen farssin.

Sanon aamulle huomenta,

kun sade huhtikuinen ikkunaani

rummuttaa. Kevät se saa

alkaa kanssani sen leikin,

on pian taas se aika pihlajia

hunnuttaa.

Perjantai

Minä jaksoin kyllä aina soutaa,

muttei koskaan ollut ketään joka

järkevästi olisi pitänyt veneeni perää.

Nyt on taas uusi aamu, ja valon

myötä koko Suomenkansa herää.

En ehkä tänään uskalla

täysin rinnoin hengittää.

Se on ajansirppi joka päiviäni

lyhemmäksi leikkaa,

tuonenseppä ratsuni kavioita

salaa kengittää.

Sinä sisälläni olet se raikas happi,

sinua voisin täysin rinnoin hengittää.

Sinä asut minun sisälläni kallon,

olet halutessasi raikas happi taikka, typpi

joka täyttää ilmapallon.

Tänään tiedän miltä tuntuu kuinka

tuuli puhaltaa läpi pään,

kaikki järjelliset ajatukset pois puhaltaa.

Lapseni sisältäni hymyn ulos taikovat

tänään ehkä lujaa nilkuttaen kuljen.

Taas illan tullen tämän perjantain muistojeni

arkkuun suljen.

@ tanninen satu

Pelkoa

Pelkoa ei torju ase paraskaan.

Asevarustelun sivutuotteena

hukutamme maapallomme paskaan.

Tähdeltä tähdelle kohta ajassa kuljemme.

Silmämme ihmisiltä nälkäisiltä

tiukasti suljemme.

Kylkiluut nälkäisten,

paistavat esille keskeltä kärpästen.

Rahakeräyksiä savimajoihin,

niihin joihin missä asuu toivottomuus.

Huomenna taas päivä uusi,

runon siitä kirjoitan aamulla kello kuusi.

Afrikka sarvikuonojenmaa,

Eput siitä lauloi aikoinaan,

siltä saadaan yhä uutisten mainoksiin

ihmisiä tummia.

Nälissään he jossain istuvat, kärpäset lentäen ympärillään.

Suomenmaassa hevosenlihasta tapellaan,

sitä leipäjonoissa jaetaan.

Kaikkeen kantaaottavuus,

siltä silmämme me suljetaan.

Laput silmillämme huomiseen kuljetaan.

Minä kirjoittelen tänään vain uutisia huonoja.

Ei Suomessa ole luonnossa sarvikuonoja,

eduskunnassa vain sarvilla tapellaan.

Kansalaiset kodeissaan

leikkivät vain napeillaan.

@ tanninen satu