Sen jälkeen, kun pöly laskeutuu
raunioille rakkauden.
Varon nostamasta ilmaan sitä
uudelleen, opin sen kantapään kautta.
Tieni kulkee kautta tuhannen erehdyksen ,
ei ole viitoitettu oikeaa risteyksen suuntaa.
Ei koskaan aurinko voi piiloutua kuun taa.
Levottomasti huokaillen,silmiäni siristelen,
kuka valon laittoi palaman
avaruuden suureen ikkunaan.
Kohta kutsuu Juhannus, ja kokot niemen
nokkaan kansa laittaa palamaan.
Kuljen vain epäröiden eteenpäin,
kuunnellen piha puiden laulua, tuulta.
Olen ihan hiljaa, kaikki mitä sanon,
ovat kirjoitetut lauseet. Ne kuiskaavat
kuulle, ei niitä kukaan lukematta kuule.
Tämä päivä on mykkä hullu huuto huomiseen.
Se tunne, kuinka ilma hiljaisuutta huokaa.
Tuomen tuoksua, tuulet luokseni tuokaa,
mutta raunioiden pölyä ilmaan nostamatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti